lauantai 7. marraskuuta 2009

Kerran kesällä

Ulkona sataa märkiä rättejä, joten nyt hyvä aika katsoa taaksepäin kesään ja sen kauneuteen






sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kirjavaa



Tällä hetkellä kiinnostavimpia kasveja ovat mielestäni kirjavalehtiset, jotka näyttäviä koko kasvukauden eikä vain kukkiessaan.

Kuvassa ovat Weigela florida 'Monet', Fallopia japonica 'Variegata',
Heucherella 'Stoplight', Brunnera macrophylla 'Jack Frost',

torstai 17. syyskuuta 2009

Syksyn viimeiset



Hopeasyysvuokot ovat vasta nyt avanneet kukkansa kun ensimmäiset kylmät yöt kolkuttelevat ovella. Ruostekukkan puna vertaansa vailla. Viimeiset gladiolukset myös availevat kukkiaan.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Ostoksia tulevan kevään iloksi



Näihin siis retkahdin "Liiterissä" käydessäni :-) Tuo Walz-narsissi näyttää aika hauskalta, mutta katsotaan nyt minkä värisiä näistä tulee - yllätyssipuleita siis...

torstai 3. syyskuuta 2009

Tiikerikukka



eli Tigridia pavonia on todella kaunis ja yllätyin kuinka suuri kukka itseasiassa onkaan.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Köynnösukonhattu



Aconitum hemsleyanum järjesti oikein kukkien ilotulituksen näin alkavan syksyn kunniaksi. Lehdet tosin menneet huonoiksi ilmeisesti kuivuuden takia, mutta kukintaan se ei onneksi ole vaikuttanut :-)

tiistai 25. elokuuta 2009

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Iris dichotoma

Tämä Iris dichotoma (Pardanthopsis dichotoma ) tuli kylvettyä helmikuun lopulla ja maaliskuun postauksessa kerroin sen itäneen. Nyt ensimmäiset kukat auki :-)





Kukka pieni, mutta kaunis...

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Uhkailu kannattaa...

... eli tämä Baltimore Belle sai vielä kolmannen mahdollisuuden ( = paikan ) ja ukaasin, että jos nyt ei kuki niin saa lähteä ja kuinkas kävikään...

torstai 4. kesäkuuta 2009

Sammalleimuja

Mosaiikkia

Liskojen parissa vierähti sitten viime talvi...



Sadetta, sadetta...

Jo yli kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta, mutta eihän sitä näihin aikoihin ehdi koneella istumaan. Sade tuli joka suhteessa hyvään aikaan: itselle lepopäivä ja jo kuivuutta huutavalle puutarhalle vettä.

Tämän hetken ilonaihe on ensimmäistä kertaa kukintasa aloittava sinikämmen.



Nämä kauniit siperianunikot viime kesän siemenkasvatuksen tulosta.



Kääpiömantelin kukinta alkaa olla loppusuoralla.



Matalat kurjenmiekat taas aloittavat...



Mahonia

torstai 30. huhtikuuta 2009

Valetta, sinistä valetta

Eli siis sinivaleunikot nostaneet päätään ja antavat toivoa kauniin sinisestä kukinnastaan.




Myös valkoiset viime vuoden sinivaleunikon taimet näyttivät selvinneen talvesta, katsotaan nyt ehtivätkö kukkiakin tänä kesänä. Viime talvena kylvin isovaleunikkoa joka täyttää olevan jo sirkkalehtivaiheessa...

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Tomaatit, paprikat ja chilit

Tuli aamulla sitten purkitettua isompiin purkkeihin sekalainen seurakunta taimia: Tomaatteja 23 kpl maitopurkkehin ( Sungold, Gartenperle, Roma, Roma Nana, Balkonstar ) ja chilejä sekä paprikoita suurempiin ruukkuihin 19kpl. Chilejä useampaa sorttia - kotoisin puutarhanetin hyötykirjeestä keväältä - ja kokeilussa kaupan makeat suippopaprikat ( siemenet otettu kaupan paprikoista siis )sekä herkulliselta kuullostava grillipaprika!!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Lisää kylvöjä ja ostoksia

Vannoin, että jätän Lidlin "yllätyspussit" kauppaan, mutta tulihan sitä sitten sorruttua kuitenkin :-). Gladioluspussit olivat todella houkuttelevia, mutta koska takeita tuloksesta - väristä siis - ei ole niin jätin kauppaan.

Tälläinen tähdikkipussi sieltä sitten mukaan lähti.



Alkuviikolla Gardens Northista tilaamani siemenet saapuivat. Heillä nyt alennusmyynti - 50%, joten päätin tilailla siemeniä jotka joka tapauksessa olisin syksyllä hankkinut. Listallani oli punaista köynnösukonhattua ( Aconitum Red Wine ), kiurunkannuksia ( Corydalis solida, C.incisa ) sekä kärhöjä ( Clematis viorna, C. hirsutissima, C. fremontii, C. pitcheri ). Osa kärhöistä varmaan sangen epävarmoja näillä leveyksillä, mutta pitää kokeilla...

Alkuviikolla kylvin kesäkukkia: kiiltomalvaa, samettikukkia, zinnioita, astereita, sääkukkia, zulunnukkeasteria, hopeasilmää, sinisalviaa sekä tähtisilmää ( Lidlin siemeniä, joten hiukan jännitystä kesään :-D ) Osa näytti jo itäneen eli kohta ne saa koulia ja viedä suoraan kasvihuoneeseen vahvistumaan.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Sipuleita, sipuleita...

Mitäänhän ei siis pitänyt ostaa, mutta nämä kuitenkin tarttuivat mukaan ;-)



Nämä taas tarttuivat mukaan jo aiemmin

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Nomocharis aperta

Tähän kaunottareen ihastuin ensi silmäyksellä ja tänään ilokseni huomasin muutaman siemenen jo itäneen aivan huoneenlämmössä.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Melkein kaikki itää

Otsikko sama kuin Mari Mörön pakinakokoelman nimi, hyvää iltalukemista josta tunnistaa hyvin itsensä - viherturaajan.

Pardanthopsis dichotoma ( Vesper Iris ) pukkaa vihreää, mutta kylvinkö tarpeeksi aikaisin, että kukkisi tänä vuonna??? Tiedä häntä, mutta syksyllä olen viisaampi :-)




Viimeisin Allt om trädgård sai minut hetkeksi innostumaan tikankonteista ja kämmeköistä, mutta kyseiset kasvit maksavat maltaita ja siemenkasvatus enemmän kemiaa +tuuria kuin kasvitiedettä , joten taidan ihailla niitä jatkossakin vain lehtien sivuilta.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Kylvöjä...

... jälleen tehty enemmän ja vähemmän. Suurena apuna tämä sivusto, josta löytää helposti kylvöohjeet eksoottisillekin kylvöksille. Uutena kylvökokeiluun menivät alppiruusut ja atsaleat - 16 erilaista!!



Kuvassa syyssyreeni eli syrikkä ( Buddleja davidii Black Knight ). Tämänkin siemeniä piilottelin multaan :-).

Tricyrtis hirta Hybr. ' Miyazaki' ( konnanlilja ) näytti itäneen, joten jännityksellä odotan jatkoa...

lauantai 17. tammikuuta 2009

Kevättä rinnassa

Tässä listaa loppiaisena 2009 kylmäkäsittelyyn laitetuista siemenistä. Ostosiemenissä merkittynä ostopaikka, muut saatuja esim. siemenkirjeistä ( Klorofylli ja Puutarha.net ) tai ystäviltä.

Arnica sacchalinensis- Idänarnikki
Aconitum septentrionale – Lehtoukonhattu
Adlumia fungosa / Ruissalo
Anemone leveillei
Anemone multifida - Amerikanvuokko
Anemone narsisflora – Narsissivuokko
Anemone rivularis ' Glacier' – Himalajanvuokko / English Garden
Anemone sp. - Vuokko / joyseeds
Anemone tomentosa- Hopeasyysvuokko
Anthericum liliago – Tähkähietalilja
Bubleurum griffitti – Jänönputki
Bupleurum longifolium ssp. Aureum – Kultajänönputki
Callicarpa – Helmimarja
Cimicifuga racemosa atropurpurea / TM
Clematis ( nimettömiä ) 
Clematis macropetala – Kruunukärhö
Clematis orientalis – Idänkärhö
Cortusa matthioli- Heidinkukka
Dodekatheon pulchelium – Pikkujumaltenkukka
Dodelatheon media – Jumaltenkukka
Euphorbia griffithii -Himalajantyräkki
Geranium phaeum 
Geranium pratense ' Splish Splash '
Grambe cordifolia – Pensaskaali
Heuchera america' Dales Strain '
Heuchera cylindrica 'Greenfinch'
Hosta ' FrancesWilliams'
Incarvileea delavayi
Iris chrysographes ' Black Gold '
Iris setosa ssp. Canadensis – Kaunokurjenmiekka / Ruissalo
Iris specied mixed / Plant world seeds
Lamosalali
Levisia
Meconopsis 'Lingholm ' / PWS
Meconopsis grandis - Isovaleunikko
Nepata subsessile – Isokissanminttu
Paradisea liliastrum - Paratiisililja
Phytolacca americana- Kermesmarja
Primula capitata ' Noverna Deep Blue ' - Syysesikko / Joyseeds
Primula denticulata Alba – Palloesikko / Joyseeds
Primula japonica 'Appleblossom'
Primula japonica 'Miller's Crimson' / Joyseeds
Primula minkwitzine
Primula x polyantha – Loisotkevätesikko / Kukkiva niitty
Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka
Scrophularia chrysantha – Kultasyyläjuuri
Silene Asterias
Silene fimkriata
Triosteum pinnatifidum - Liuskakuumejuuri
Trollius chinensis - Kesäkullero
Trollius europaeus -Kullero
Viola ' Bowles Black '
Viola koreana ' Sylettas' / English Garden
Viola rupestris rosea 'Teesdale' – Hietaorvokki / English Garden
Viola sororaria ' Famecheck Apricot ' - Perhosorvokki / English Garden

 = siemeniä vielä jäljellä